Kokemuksia psykedeeleistä - otteita trippipäiväkirjasta

Jokainen Internet-sukupolven nuori, joka nykyaikana etsii hengellistä tietoa internetistä, ei voi olla törmäämättä niin sanottuihin psykedeeleihin. Näin kävi myös itselleni. "LSD - enlightment in a pocket", "DMT - the spirit molecule", ja niin edelleen.

Vaikka luin muun muassa Aldous Huxleyn, Terence McKennan, Ram Dassin, Robert Anton Wilsonin ja lukemattomien muiden kokeneiden ”pyskonauttien” kokemuksista; vaikka katselin lukemattomia aihetta käsitteleviä dokumentteja ja luentoja – silti mikään tietomäärä ei kyennyt korvaamaan omakohtaista kokemusta. Kaikista noista kirjoista ja vidoista päällimmäisenä välittyi jokin valtava mystinen potentiaali. Minun täytyi saada tietää miltä se tuntui.

Erityisen tarkkaavaisesti luin Albert Hofmannin (LSD:n ”löytäjä”) kirjan LSD - My problem child, jossa psykedeeleistä pyrittiin antamaan mahdollisimman realistinen ja tieteellinen kuva kaiken vääristelevän informaation vastapainoksi.

Kaiken kaikkiaan mielikuvani psykedeeleistä muodostui erittäin positiiviseksi. Jopa yli 2 miljoonaa Yhdysvaltalaista oli kokeillut LSD:tä 1960-luvulla laillisesti, joten kyseessä voinut olla mikään aidosti vaarallinen huumausaine. Sen inspiroimana oli syntynyt kokonaan uudenlaista taidetta ja tiedettä. Monet arvostetut tiedemiehet tai menestyneet liikemiehet olivat maininneet saaneensa ratkaisevan sysäyksensä nimenomaan psykedeelikokemuksistaan.

Jopa oman aikamme hengellinen profeetta Eckhart Tolle mainitsi Oprah-showssa vieraillessaan kokeilleensa joskus LSD:tä ja kertonut kokemuksen muistuttavan todellista kokemusta korkeammasta tietoisuudesta - joskin kertoi tuon kokemuksen "hyökkäävän" päälle turhan rajusti ja olevan toisinaan suorastaan väkivaltainen. Monet olivat kehuneet psilosybiinisienten olevan pehmeämpi ja luonnollisempi tapa kokea psykedeelejä, joten olihan minunkin sitä saatava. Tilasin itiöt, perehdyin mykologiaan ja niin päädyin kasvattamaan saunassa akvaariolampun alla ikiomia psilosybiini sieniäni.

Ensimmäiset 4 trippiä olivat melko lieviä ja melko positiivisia
kokemuksia. Viisiasteisella taulukolla mitattuna pääsin kai tasolle
2-3. Seinät alkoivat "elää" ja hengittää. Taivasta katsellessani näin
sen muodostuvan geometrisistä kuvioista. Kaikki arkielämän tavanomaiset esineet vaikuttivat yhtäkkiä loputtoman mielenkiintoisilta. Pieninkin yksityiskohta jonkun arkisen esineen pinnalla tuntui pitävän sisällään kokonaisen maailmankaikkeuden. Saatoin esimerkiksi jäädä tarkkailemaan aivan tavallista muovipussia suuresti haltioituneena. Olemuksen valtasi kauan sitten unohdettu lapsenomainen leikkimielisyys ja uteliaisuus. Tunsin olevani kotona maailmankaikkeudessa. Kaikki oli tuttua, turvallista ja rakastavaa.

Hieman vahvemmalla annostuksella myös kokemus syveni ja muuttui vaativammaksi. Kokemus ei ollut enää aivan niin miellyttävä kuin pienimmillä annostuksilla. Huomasin kuinka mieleen alkoi tulla ajatuksia, aivan kuin joku olisi syöttänyt niitä päähäni. Annostuksen kasvaessa menetin kykyni hallita omaa ajatteluani. Ajatuksia tunki päähäni ilman minkäänlaista suodatusta. Psykedeelit suorastaan pakottavat ajattelemaan.

Kokemus muistutti hyvin intensiivistä keskittymistä – kuin intensiivistä elokuvakokemusta. Monesti ravistelin itseni reaalimaailman ja kysyin itseltäni "kuka näitä ajatuksia oikein ajattelee", kunnes taas uppouduin omiin ajatuksiini. Ajatukset tulivat mieleeni eräänlaisina kuvina. Uppoutuessani oman mieleni syövereihin löysin aivan uusia tajunnan tasoja, joista en aiemmin ollut tiennyt yhtään mitään. Mitä suurempi annostus, sen vaikeampaa oman ajattelun hallitsemisesta tuli. Trippi oli todellakin kuin eräänlainen matka. Psykedeelien nauttiminen on kuin lentokoneen kyytiin istahtamista. Kun lentokone irtoaa maasta, ei poispääsyn mahdollisuutta ole ennen kuin matka on ohi. Matka on aina pakko käydä läpi riippumatta siitä, kuinka miellyttävä tai epämiellyttävä kokemus siitä seuraa.

Ihmettelin tätä hieman, sillä olin kuullut psilosybiiniä käytettävän
myös meditaation apuvälineenä. Jos meditaation tarkoituksena on
tyhjentää mieli, niin siinä psilosybiini ei ainakaan minua auttanut.
Mieli hiljeni ja rauha palasi vasta kun sienten vaikutus oli lakannut.
Psykedeelit sen sijaan tuntuivat vain lisäävän mielen kohinaa.

4 ensimmäistä trippiä menivät kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin leppoisissa ja antoisissa tunnelmissa. Kunnes kaikessa viisaudessani päätin tuplata annokseni ja kokeilla miltä kaikista korkein ”viitostason trippi” tuntuisi. Ohessa ote "matkapäiväkirjastani".

--

Nautinta-aika: klo 21.45. Suurin koskaan nautittu annoskoko aiheuttaa
lievää ennakkoahdistusta. Pelot osoittautuvat oikeiksi kun sienet
alkavat vaikuttaa. Yleensä sienten vaikutus hiipii ylle hiljalleen.
Tällä kertaa sienet tuntuvat vaikuttavan nopeammin, jo noin 20
minuutissa. Olisikohan pitänyt syödä jotain ensin? Nyt otin sienet
tyhjään vatsaan.

Aivan kuin huoneen valaistus himmenisi. Samalla huoneen ilmapiiri
alkaa tuntua painostavalta ja pahaenteiseltä. Ahdistus alkaa nousta.
Pelko ruokkii ahdistusta, mikä edelleen ravitsee pelkoa. Alan aavistella huonoa trippiä. Yritän pitää mielen kasassa ja kääntää tripin positiiviseksi, mutta se tuntuu jo mahdottomalta. Tunnen syöksyväni kiihtyvällä vauhdilla kohti
tuntematonta enkä mahda sille enää mitään.

Kävelen olohuoneeseen ja istahdan sohvalle. Istun kyyryasennossa,
koska olo alkaa olla jo todella outo ja sekava. Ahdistaa ja tahtoisin
tripin olevan jo ohi, vaikka tiedän ettei se ole kunnolla vielä edes
alkanut. Alan menettää todellisuuden tajuni. Meinaan jatkuvasti
pudota omiin sekaviin ajatuksiini. Kaikki ympärillä on sekavaa ja
kaaottista. En saa pidettyä tajuntaani kasassa. Tietoisuus hajoilee ja
vain suurin ponnistuksin pystyn tiedostamaan oman tilani, kunnes
kadotan sen taas uudestaan. Kävelen keittiöön ja käyn istumaan tuolille.
Keittiön värikäs matto alkaa ilkamoida väriloistossaan. Hahmotan
ympäristöäni vain noin metrin joka suuntaan. Kaikki muu on vierasta,
tuntematonta ja pelottavaa. Huomaan vähän väliä vilkuilevani olkani
yli epäluuloisena. Tiedostan ulkoisen olemukseni ja käyttäytymiseni
muistuttavan skitsofreenikon käytöstä. Jos skitsofrenia on yhtään
tämänkaltaista, täytyy sen olla kaamein olemassa oleva sairaus.

Siirryn takaisin sohvalle. Tunnen kuinka jokaiseen hetkeen on
mahdollista jäädä jumiin ikuisiksi ajoiksi - kuin ikuiseen luuppiin. Pelkään
sekoavani. Pian pelko muuttuu todeksi. Tajuan sekoavani ihan oikeasti!
Juuri tällä hetkellä! Sekoan juuri nyt - juuri tässä hetkessä!
Hulluuden ovi avautuu edessäni mustana, syvänä spiraalina. Näen synkän
kuilun suoraan edessäni. Putoan hulluuteen. Yhtäkkiä tiedän, etten
pääse enää ikinä pois. Kaikki oli suunniteltu vain tätä tarkoitusta
varten. Kaikki - koko lapsuuteni, nuoruuteni, koko elämäni oli rakennettu
juuri tätä tätä hetkeä varten. Koko maailmankaikkeus - kaikki mitä
koskaan oli tapahtunut - oli suunniteltu minua ja tätä kokemusta
silmällä pitäen. Koskaan ei ole ollut olemassa ketään muuta kuin minä.
Minä olen kaikkeus, tietoisuus - ainoa olemassa oleva asia. Ja nyt olen luhistumassa itseni sisään – ikuiseen vankilaan - pääsemättä koskaan enää ulos.

Tiedän tämän olevan totuus. Ei ole olemassa muuta kuin tietoisuus. Kaikki on tietoisuutta ja tietoisuus on ikuista – kuolematonta. Nyt kun sain tietää totuuden todellisuudesta, tiedän yhtäkkiä, etten kestäkään totuutta. Se olikin ansa! Yhtäkkiä tajuan, että kaikki laitoksiin suljetut mielisairaat olivatkin todellisuudessa ainoita ihmisiä, jotka todella ymmärsivät todellisuutta. Samalla tiedostan mielisairauden olevan myös oma kohtaloni. Jään ikuisiksi ajoiksi
hulluuteen. Olen varma että hulluus jää päälle vaikka sienten vaikutus
loppuisikin. Olen lopullisesti menettänyt järkeni. Olen nähnyt
totuuden ja totuus on aiheuttanut minulle trauman, josta en voi enää
koskaan toipua.

Taistelen selväjärkisyyteni puolesta, mutta tiedän häviäväni
taistelun. Äkkiä oivallan hulluuden loputtoman pimeyden ja syvyyden.
Koen sen voimakkaampana, todellisempana ja ahdistavampana kuin
koskaan. Ymmärrän, kuinka lohduton sairaus mielisairaus on. Alan voida
fyysisesti pahoin. Muutun kalpeaksi. Heikottaa. Tunnen kuinka veri
pakenee päästäni. Putoan polvilleni ja meinaan vaipua tajuttomuuteen.
Olen psykoosissa. Sanoin kuvailematon tuska, hätä ja paniikki valtaa
mieleni. Pysyn kuitenkin ulkoisesti rauhallisena. En huuda vain siksi,
koska tiedän sen olevan täysin hyödytöntä. Tunnen kuinka kylmä hiki
kihoaa otsalleni. Suu kuivuu. Alan haista kitkerältä hieltä. Tiedän
jääneeni ikuiseen hulluuteen, ikuiseen pimeyteen. Etsin totuutta,
mutta menetin prosessissa järkeni. Kaikki se, minkä luulin olevan
totta, paljastuikin harhaksi. Olen pudonnut pois omasta
todellisuudestani johonkin toiseen todellisuuteen, enkä pääse enää
takaisin.

Pimeimmällä hetkellä pieni toivonkipinä viriää. Ehkä tämä tila
kuitenkin on vain ohimenevää – minähän otin psykedeelejä. Mutta miten se voisi olla? Miten voisin näin murskaavan kokemuksen jälkeen koskaan enää palata
arkitodellisuuteen? Eihän todellisuutta edes ole! Mikään
todellisuudessa ei ole totta. Kaikki on harhaa. Aivan kaikki! Tiedän
tämän kaiken nyt täysin varmasti. Olen sen itse nähnyt ja itse
kokenut. Se mikä on todellisuutta, on jotain sellaista, jota aivoni
eivät pysty käsittelemään. Minä en kestä todellisuutta! Kukaan ei
kestä todellisuutta! Todellisuus ajaa ihmisen mielisairauteen.
Tietoisuus tuntuu musertavalta rangaistukselta. Olemme kaikki
ikuisessa luupissa, eikä tuo luuppi lopu edes kuolemaan. Emme pääse
ikinä pois. Olemme ikuisesti jumissa. En olisi tahtonut tietää tätä.
Miksi olin liian utelias? Miksi lähdin leikkimään näin vakavilla
asioilla? Jokaisesta hetkestä tuntuu lähtevän erillinen polku joka
imee minua suuntaansa. Ja minä yritän epätoivoisesti pysyä tässä
hetkessä ja ylläpitää ajankulua. Kerta kerran jälkeen tunnen vajoavani
hulluuden ja epätoivon ajattomaan pimeyteen. Tiedostan oivaltaneeni
kaiken mielettömyyden niin perinpohjaisella tavalla, etten voi enää
koskaan toipua siitä. Olen vakuuttunut, että kaikki nämä vuodet
minulla oli taustalla piilevä mielisairaus jonka tämä sienikokeilu nyt
laukaisi.

Hiljalleen sienten vaikutus alkaa haihtua ja tunnen palaavani
entiselleni. Yhtäkkiä tunnistan taas käteni. Ne näyttävät apinan käsiltä, mutta olen silti onnellinen että pystyn taas näkemään ne. Suuri armon tunne valtaa
mieleni. Ehkä kaikki sittenkin palaa vielä normaaliksi? Juuri kun
uskon pahimman olevan takana, katson tietokoneen kuvaruutuun ja näen
sen keskellä pitkän punaisen viivan valkealla pohjalla. En näe mitään muuta - en
ainoatakaan kirjainta, vaikka kuvaruudun pitäisi olla aivan normaalilla nettisivulla. Huolimatta siitä kuinka kovasti pinnistäisin, näen aina vain pelkän valkoisen taustan, jonka yli menee pitkä punainen poikkiviiva. Trippi on siis yhä päällä.

Mutta sitten aivan yhtäkkiä sienet päästävät minut kursitusotteestaan
ja alan palailla hiljalleen takaisin reaalimaailmaan. Jossain
vaiheessa palaan omaan huoneeseeni ja minut valtaa suuri
kiitollisuuden tunne siitä, että sain vielä palata takaisin - ettei
minusta tullutkaan hullua. Viherkasvit ympärilläni loistavat
vihreyttään ja tunnen olevani elossa.

---

Jälkipyykki:

Tietoisuus sielun ajattomasta ja ikuisesta olemassaolosta oli niin läpitunkevan vahva ja voimakas, ettei harjaantumaton mieleni ollut sellaiseen alkuunkaan valmis. Tietoisuus todellisuuden takana olevasta suuremmasta todellisuudesta oli niin aito, voimakas ja todellinen, että voin ilman mitään epäröintiä asettaa sen voimakkaimmaksi koskaan kokemakseni kokemukseksi. Kokemus oli kirjaimellisesti sanottuna sanoin kuvailematon ja antaa pohdiskelun aihetta koko loppuelämäksi.

Kokemukseni negatiivisuuden koen sen sijaan johtuvan vain henkisestä harjaantumattomuudestani. Vaikka peruskokemus tietoisuuden ajattomuudesta on varmasti täysin aito ja todellinen, värittyi se oman mieleni pelkojen johdosta helvetilliseksi kärsimykseksi. En silti lainkaan epäile, etteikö maailmankaikkeus pohjimmiltaan perustu sanoin kuvailemattomaan iloon, armoon, rauhaan ja rakkauteen.

Pahimpien pelkojen kohtaaminen ja työstäminen on tärkeä osa hengellistä kasvua. Siinä mielessä voin sanoa psykedeelien toimivan erinomaisesti. En näe kuinka ihminen voisi mitenkään muuten kokea niin valtavaa kauhua ja niin hysteeristä pelkoa niinkin turvallisesti, kuin se psykedeelien kanssa on mahdollista.

Psykedeelit antavat kokemuksen, jota ihminen ei tule koskaan unohtamaan. Mutta jos päätätä kokeilla – kokeile ensin pienillä annoksilla. En usko että kukaan voi koskaan painottaa liikavarovaisuutta näiden aineiden käytön suhteen. Psykedeelit voivat myös ihan oikeasti johtaa mielenterveyden järkkymiseen, eikä se ole mikään leikin asia.

Lisää huonoja psykedeelikokemuksia löydät täältä: Taikasienifoorumi - huonohko trippi

On olemassa myös paljon parempia ja turvallisempia tapoja herätä tiedostamattomuuden unesta ja ottaa selvää todellisuuden todellisesta luonteesta. Tässä kaksi erinomaista blogimuotoon rakennettua kirjaa - laillisia ja taatusti turvallisia tajunnanlaajentajia. Molemmat kirjat ovat ladattavissa ilmaiseksi:

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/

http://yhdenlaki.wordpress.com/

Lopuksi vielä: Psykedeelit eivät sovi viihdekäyttöön. Niitä ei missään tapauksessa saa antaa ihmiselle salaa tai hänen tietämättään. Jos päätät kokeilla, hakeudu tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuttujen ja turvallisten ihmisten pariin ja aloita ensin pienillä määrillä! Ota myös huomioon lainsäädäntö. Suomen lainsäädännössä psykedeelit on luokiteltu laittomiksi huumausaineiksi.

Hyvää ja turvallista matkaa!